15.9.04
Ravintola: J.F. Kettusen burilaiset
Painonnosto-operaation päätteeksi tarvittiin lisäravinteita ja urheilujuomaa. Raavaat gangsterit könysivät pahamaineiseen Kettuseen purilaisia kokemaan. Ovat kuulemma parantaneet ameriikanherkkujaan, mutta vieläkään ei irtoa opiskelija-alea, vaikka siinä Portsua vastapäätä syöttölä sijaitseekin.
Ei muuta kuin kannikat sohvankulmalle ja menyy esiin. Suursankarille Ökyomistajan Sikapurilainen (listalta kohdasta Olympia-burgeri, s-kortilla rabattia) ja toiselle kädelliselle hilipurilainen. Chili. Siihen ruokaopas lupasi punapippurihilloa. Epäilyttävää.
Noh, purimaalaiset tulivat pöytään perinteiseen tapaan avattuina ja ranskisten kanssa. Toisen sämpylän päällä oli salaatti, toisen pihvi ja soosit. Näytti hyvältä, mutta jo kaukaa oli selvä että tätä herkkua ei laitetakkaan kasaan ja kääräistä hikipaperiin kuten snagarin jonossa. Tosin snagarin jonossa on olennaista että ainakin toinen käsi on vapaana tappelemiseen, jolloin yksi purilaisen pääominaisuuksia on yhden käden pidettävyys ja kiihtyvyyskestävyys.
Allekirjoittaneen sikapurilaisessa hyökyvä bearnaise oli epäilyttävän valkoista, eikä sinällään maistunut juurikaan maustettua hikisukkaa paremmalta, mutta punapippurihillo paprikalla näytti hyvältä ja oli yllättävän hauskan makuista. Salaatti oli perusvihreää, tuttua joka paikasta. Hikisukkaisuudesta huolimatta soosi sopi pihviin kuin soosi pihviin. Holistisen ominaisuutensa purilainen todisti nopeasti - kokonaisuus oli kettusella suurempi kuin osiensa summa. Kiitos siitä. Kaupungin parhaimman purilaisen titteli alkaa olla kilpailtua kamaa, varsinkin kun Ilveksen talon burgeri on viime vuosina heittelehtinyt laadullisesti laidasta toiseen.
Miehisestä testosteronin roiskeesta johtuen en päässyt testaamaan hilipurilaista, mutta eläimellisistä äänteistä päätellen myös se maistui.
Ruokajuomana makunystyröitä helli talon omasta hanasta tullut hyvin kypsynyt Iso Kolmonen. Sopii sekä purilaisen seuraksi että salireissun perään, joten valintaa ei voinut moittia.
Jouduin myöhemmin tuskissani myöntämään, että en ehkä tekisi parempaa.
Ei muuta kuin kannikat sohvankulmalle ja menyy esiin. Suursankarille Ökyomistajan Sikapurilainen (listalta kohdasta Olympia-burgeri, s-kortilla rabattia) ja toiselle kädelliselle hilipurilainen. Chili. Siihen ruokaopas lupasi punapippurihilloa. Epäilyttävää.
Noh, purimaalaiset tulivat pöytään perinteiseen tapaan avattuina ja ranskisten kanssa. Toisen sämpylän päällä oli salaatti, toisen pihvi ja soosit. Näytti hyvältä, mutta jo kaukaa oli selvä että tätä herkkua ei laitetakkaan kasaan ja kääräistä hikipaperiin kuten snagarin jonossa. Tosin snagarin jonossa on olennaista että ainakin toinen käsi on vapaana tappelemiseen, jolloin yksi purilaisen pääominaisuuksia on yhden käden pidettävyys ja kiihtyvyyskestävyys.
Allekirjoittaneen sikapurilaisessa hyökyvä bearnaise oli epäilyttävän valkoista, eikä sinällään maistunut juurikaan maustettua hikisukkaa paremmalta, mutta punapippurihillo paprikalla näytti hyvältä ja oli yllättävän hauskan makuista. Salaatti oli perusvihreää, tuttua joka paikasta. Hikisukkaisuudesta huolimatta soosi sopi pihviin kuin soosi pihviin. Holistisen ominaisuutensa purilainen todisti nopeasti - kokonaisuus oli kettusella suurempi kuin osiensa summa. Kiitos siitä. Kaupungin parhaimman purilaisen titteli alkaa olla kilpailtua kamaa, varsinkin kun Ilveksen talon burgeri on viime vuosina heittelehtinyt laadullisesti laidasta toiseen.
Miehisestä testosteronin roiskeesta johtuen en päässyt testaamaan hilipurilaista, mutta eläimellisistä äänteistä päätellen myös se maistui.
Ruokajuomana makunystyröitä helli talon omasta hanasta tullut hyvin kypsynyt Iso Kolmonen. Sopii sekä purilaisen seuraksi että salireissun perään, joten valintaa ei voinut moittia.
Jouduin myöhemmin tuskissani myöntämään, että en ehkä tekisi parempaa.
