19.11.04

Sikarullia tomaattisoseessa

Sikaa rullana. Tästä piti tulla alunperin sellainen lehmärulla-ateria (joissa sisällä rehuja ja sikaa pekonina), mutta lähikaupassa ei ollutkaan hyvää lehmää, niin päätin tehdä toisin päin.

Sikarullat

1 sian sisäfilee, noin 600g
200g savuhärkäleikkeleitä
muutama reilu kourallinen pinaattia
8-12 oikein kypsiä tomaattia
1 dl oliiviöljyä

Ensin tomaattisoosi tulemaan. Poistetaan tompskuista karat ja kuoritaan ne. Kuoriminen siis niin, että reilusti kiehuvassa vedessä uitetaan noin 5 sekuntia (tai pidempään, jos on raakoja) kunnes nahka halkeaa. Sen jälkeen kuori irtoaa ihan sormin vetämällä. Tomaatit puoliksi ja siemenet sisältä pois, muuten ei soosi toimi. Tomaatit ja oliiviöljy kattilaan ja kiehumaan. Soosia voi välillä törkkiä puuhaarukalla tai jos on kiire niin sauvasekoittimella. Tuloksena tulee sakea kastike. Mitä kypsempiä tomaatteja, sen nopeammin soosiintuu ja sitä maukkaampaa. Saavat olla ylikypsiä.

Sitten sianfileestä noin sentin siivuja, poikkisyin tietysti. Laita siivut yksi kerrallaan elmukelmun väliin ja nuiji ohkaisiksi. Lopuksi pari iskua lihanuijan karhealla päällä. Kiehuta vettä isossa kattilassa ja ryöppää pinaatinlehdet. Kaikkia lehtiä ei kannata hukuttaa yhtä aikaa, vaan kourallinen kerrallaan. Noin 20 sekuntia per satsi. Leikkaa pinaatinlehdistä paksuin lehden kantaosa pois.

Tee rullat laittamalla kunkin siivun sisään hieman savuhärkäleikkelettä (siivutettuna) ja pinaattia. Enemmän pinaattia kuin leikkelettä. Sitten rullaten kiinni. Jos on kovin pieniä siivuja tai eivät pysy helposti kiinni, niin rullat kannattaa sulkea hammastikuilla.

Sitten paistinpannu melko kuumalle, hiukka oliiviöljyä (tai voita pikkuisen ronskimman maun saamiseksi) ja rullat pannuun. Kannattaa olla oikein iso pannu, mielellään teflonia. Paistele jokunen minuutti käännellen (ruoanlaittoon tarkoitetut jättimäiset pinsetit on aina näppärät tässä ja muutenkin). Kun rullat ovat pinnalta kypsiä mutta sivusta katsoen sisällä on hiukan raakaa, lorauta tomaattikastike sekaan. Laske snadisti lämpöä ja kutsu vieraat salaatille. Noin 10 minuutin päästä on valmista.

Raadissa sisko perheineen. Pitivät kovasti, yhtään rullaa ei jäänyt. Kaverina oli herkkukasvikset, loistava (ja sydämenpysäyttävä) yhdistelmä.

Tuomio: Toimii vallan mainiosti

Comments: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?